Astrologiset kirjalliset tulkinnat

Astrologia on loistava itsetuntemuksen väline. Astrologinen tulkinta on astrologin
laatima analyysi sinun persoonastasi ja perustuu omaan syntymäkarttaasi. Astrologiaa
voit hyödyntää monella tavalla, esimerkiksi miettimällä vahvuuksiasi ja heikkouksiasi
niin työelämässä kuin ihmissuhteissakin. Parhaimmillaan astrologia tarjoaa sinulle
oikopolun sisimpääsi - eikä ihan kaikkea tarvitse kokea kantapään kautta!

Astrologina toimin astrologisen symbolikielen kääntäjänä ja kartan tulkitsijana oman
intuitioni, kokemukseni ja astrologisen tietämykseni avulla. Minkäänlaista
selvänäkemisen tai ennustamisen kykyä minulla ei ole. Kirjalliset tulkintani ovat
yksilöllisiä, henkilökohtaisesti juuri sinulle tehtyjä, ja vain omaan syntymäkarttaasi
perustuvia.

Tulkintaa varten sinun täytyy tietää syntymäaikasi; päivä, kuukausi, vuosi ja tarkka
kellonaika, sekä syntymäpaikkakunta. Huom! Syntymäpaikka on esim. sairaalan paikkakunta,
ei välttämättä sama kuin vanhempien asuinpaikkakunta.

Mikäli et tiedä tarkkaa kellonaikaa syntymällesi, voit ottaa yhteyttä syntymäsairaalaasi
ja tiedustella mihin syntymätiedot on arkistoitu, tai mahdollisesti Kansallisarkiston tiedostoista.

Perustulkinta

Astrologinen analyysi karttasi keskeisistä tekijöistä, noin 7 - 10 sivua.
Sisältää laminoidun karttasivun. 75 €


Astrologinen tulkinta

Astrologinen analyysi karttasi kuvioista, planeetoista ja niiden välisistä kulmista,
asteroideista, kentaureista sekä muista astrologisista tekijöistä, noin 12 – 15 sivua.
Sisältää laminoidun karttasivun. 111 €


Parisuhdetulkinta

Kahden henkilön karttojen vertailua eri astrologisia menetelmiä hyödyntäen,
noin 6 sivua. 60 €


Vuositulkinta

Ajan hengen ilmentymiä elämässäsi vuoden ajanjaksolla erilaisten astrologisten
tarkastelutapojen kautta tulkittuna, noin 5 sivua. 60 €


Kuukausitulkinta

Sisäisten tunnelmien ja ilmapiirien kartoitusta elämässäsi aikasykleittäin noin vuoden
ajanjaksolla, noin 6 - 7 sivua. 65 €


Mitä nyt? –tulkinta

Tämän hetken astrologinen ajankuva edistetyn karttasi keskeisimpien tekijöiden perusteella,
noin 2,5 sivua. 35 €


Lahjakkuustulkinta

Astrologisen profiilisi avulla eri tekniikoita hyödyntäen taipumustesi ja luontaisten
osaamisalueittesi kartoitusta, noin 5 sivua. 55 €


Kysy myös räätälöityä tulkintaa, jossa erilaisten astrologisten metodien avulla etsitään
ratkaisuja esittämääsi kysymykseen. Hinnoittelu taustatyön laajuuden ja sivumäärän mukaan
tapauskohtaisesti.


Postitse lähettäviin tulkintoihin lisätään käsittelykuluja 2,50 €. Hintoihin sisältyy alv 23%

Hinnasto voimassa 1.1.2012 alkaen
Astrologian Taika pidättää oikeuden hinnanmuutoksiin

Tulkinnan voit tilata astrologiantaika@gmail.com tai 040 5808290